En tiedä pystynkö pitämään blogia siitä, miltä rasismi Suomessa tai EU:ssa näyttää.
Haluaisin, mutten ehkä osaa. En tiedä mistä aloittaisin.
Rasismi voi olla selvärajaista ja äänekästä, mutta sitäkin useammin se on vaikeaa, monimutkaista ja äänetöntä: rakenteellista ja kasvotonta, passiivista ja piilotajuista. Se on huomaamatonta laumakäyttäytymistä, jonka seurauksena toista katsotaan pahalla, toinen taas saa työpaikan.
Netissä vellovan vihapuheen vuoksi moni näyttää uskovan, että rasismi johtuu maalla kasvaneiden junttien sivistymättömyydestä, kuten vaikkapa tässä blogitekstissä annetaan ymmärtää. Kasper Diemin Saaresmaa, älyttömien mielipiteiden luottogeneraattori, on hahmona monin tavoin nokkela, onnistunut ja todenperäinen, vaikka hassuttelua onkin.
Tämän kaltaiset kannanotot edustavat eräänlaista defenssi-kirjoittelua: rasistinen puhe on toisaalta niin syövyttävää, toisaalta niin etäällä omasta itsestä, ettei sille voi kuin nauraa. Tyylivalinta on tavallaan ymmärrettävä. En usko että pystyisin itse seuraamaan ”maahanmuuttokriittistä” nettikeskustelua saamatta aivoverenvuotoa.
Se on kuitenkin myös yhteiskunnallisten ongelmien projisoimista oman, liberaalin somekuplan ulkopuolelle ja yksi syy siihen, miksi keskustelu ei etene ja todellista yhteiskunnallista muutosta ei tule.
Täytyy olla tiettyjä etuoikeuksia, että rasismille voi naureskella junttien nettipuuhasteluna.
Jos ”maahanmuuttokeskustelua” dominoi sekava, vihamielinen möyhääminen, niin keskustelua rasismista leimaa liian usein valkoisen, liberaalin, koulutetun kaupunkilaisväestön harhakuva omasta paremmuudestaan.
Kuvitellaan, että asiat olisivat paremmin jos ihmiset vain eläisivät meidän tavallamme ja ajattelisivat niin kuin mekin, olemmehan moderni etujoukko. Olisivat vähän fiksumpia eivätkä niin syrjäytyneitä, ja kävisivät kouluja, mielellään jossain muualla kuin Keravalla amiksessa, niin kyllä Suomi korjaisi itsensä jo ylihuomenna.
Unohdetaan, että keskiverto perussuomalainen ajelee mersulla ja tienaa 50 000 – 70 000 erkkiä vuodessa.
Unohdetaan, että 1930-luvun Saksassa natsit saivat ääniä ihan kaikista yhteiskunnan kerroksista, mitä nyt protestantit, keskiluokka, eläkkeellä olevat naiset ja lääkärit kunnostautuivat erityisen aktiivisina fanittajina kun työttömät taas vieroksuivat.
Toki erilaisten ihmisten tapaaminen ja opiskelu avartaa mieltä, sivistää ja edistää ihmisten välistä ymmärrystä, sikäli kun:
a) ihmiset tunnistavat ja tunnustavat vuorovaikutuksen taustalla vaikuttavat valtasuhteet (harvemmin)
b) koulujärjestelmän tavoite tai velvollisuus ei ole vallalla olevan yhteiskuntajärjestelmän ylläpitäminen (aina).
Likainen totuus on, että harvempi keski- ja yläluokkainen, älykäs ja koulutettu valtaa käyttävä ihminen oikeasti haluaa kutsua ihan ketä tahansa samaan kahvipöytään tekemään yhteisiä päätöksiä. Tämä pätee kaikenlaiseen syrjintään homo- ja transfobiasta rasismiin ja hyvä veli -verkostoitumiseen.
Joku ehkä ihmettelee, miksi osoittelen sormella hyvää tahtovia rasismin vastustajia, kun netissä jaellaan tappouhkauksia ja hukkuneiden ihmisten ruumiiden käsketään kellua takaisin sinne, mistä ovat tulleet.
Koska maalaisten, kouluttamattomien, työttömien tai työväenluokan dissaaminen ei tuo rasismikeskusteluun mitään uutta, kriittistä tai rakentavaa.
Ne, jotka sitä harrastavat omasta sivistyneestä oikein eläjien kuplastaan käsin, julistan armotta ja pahaa mieltä tuntematta kukkahattutädeiksi.
